Taas on se yksi mielessä.
Kaiken se mielessäni vallannut kysymys,
mitä tein väärin?


Aiheutat muille tuskaa,välttämätöntä kipua.
Se mitä mulle teit on anteeksi antamatonta.
Sun sanat satuttaa,mutta mä pysyn vanhana.
enää en itke takias.

Väität ,että jotain sulle oisin tehny,ja anteeks et voi kuulemma antaa.
En mitään tehnyt,ainakaan pahempaa kuin itse mulle teit.
Rikoit mut tuhansiks palasiks,tapoit kerran,et enää tapa kuitenkaa.

Miten jotkut ihmiset pystyy satuttamaan niin pahasti?

Ajattelinpa nyt kerran tätä alkuvuotta,joka oli kauhea.En kai koskaan voi unohtaa mitä koin,vaikka en kunnolla muista viime kuukausista,semmone pieni pilkahdus kaikesta on.Jos nyt kuvailisin miltä se tuntuu katsoa sinne viime kuukausiin.Se ei oo ihan selvää,tarkkaa kuvaa,vaan jotenki sumusta ja pimeää,jotai hehkuvaa,jotai mikä on mua satuttanu

Tammikuu-Helmikuu

Tapasinpa tosi ihanan kundin.Luulin että se olis se eka kunnon rakkaus..silt se oikeastaa vaikuttikin kuukauden.Ekana oltii vaan ystävii,mut sit meiän välit läheni ja läheni.Tunnustettiin rakkaus toisillemme ja se oli ihanaa elämää,mutta vain ulkoa päin.Sisällä koko asiaa mä kärsin..
Olin masentunut.En uskonut että mä riitän tähän rakkauteen ja kaikki sattus ja oli pimeää.Mulla oli ystävii ja jätkä.Paljon tukea,kai..
Se oli alussa pelkkää itsetuhoisia ajatuksia,selvittämätön takku joka paheni koko ajan.Lopulta parin viikon kuluttua tein ratkaisevan lähdön kohti helvettiä.Suutuin vanhemmil ja juoksin huoneeseeni hakemaan jotain mikä oli pelottelua varten,otin sen ja menin vessaan.Itkin ja ajatukset heittelivät sinne tänne.Eka viilto."Miks ihmeessä?Mistä tä nyt johtuu?Onks tä siitä jätkästä vai mistä..?"tuli monta viiltoa lisää.Ja sitten taas alakerrassa,mukamas niin normaali,ei mitään hätää,mut jotku saatto nähä et kaikki ei ollu kohdallaa.Ihan pian taas sekosin.Täl kertaa meni ihan liian hulluks.
Tulin ihan tyhjästä mustasukkaseks ja aloin taas itkemään.Hengitys rähisi ja oli vaikeet hengittää..
Katoin peiliin ja syytin itseäni,huusin ittelleni..Laitoin musiikin päälle ettei kukaa kuulis mun tuskaa.
Viilsin syvästi,mutta hitaasti viimeksi tekemää viiltoa.Verta tuli ja olo "helpottui"..Huutoa itselleen..
Lopulta hakkasin seinää ja olin ihan sekasin vaan.Kun rauhotuin puin pitkähihasen ja menin alakertaan taas niinkuin mitään ei ois käyny.
Ainoat ketkä tiesi jutusta oli kolme ihmistä.Se yks ja kaks ihanaa ystävää.
Ne koitti auttaa ja pääsin jo eroon ongelmista,mutta masennus kylvi pian jo uutta siementä.
Helmikuussa sitten tuli taas pari viiltoa,mutta jäi sit siihen onneksi.Myöhemmin tuli tosi huono uutinen.
Yks mun ihana ystävä alotti saman jutun mitä mä,mulla oli vaa rajumpi juttu mennyt..
Loppu tapahtumat meni niin että Se yks alko mennä kauemmas ja kauemmas musta,kunnes lopulta kaikki välit meni poikki.

Nyt pari kuukautta myöhemmin kaikki mun elämässä on kääntynyt ihan toisin päin.
Oon tajunnut elämän ihanuuden ja otan siitä kaiken irti.Tietty Se yks on vielä mielessä,mutta elän eteenpäin elämääni.Nyt tällä hetkellä mulla on ihania ystäviä ja kavereita,perhe tukee ja kaikki on hyvin.
Tuntuu pahalta muistella,mutta oli vaan pakko kertoa kuin rakkaus voi muuttaa ihmistä.

Vietin serkkuni kanssa aikaa metsässä ja pellolla.Tietysti juoksimme poikia ja kaiken maailman ötököitä pakoon.Sen lisäksi näimme kuolleen siilin,tai ainakin me niin ajateltii.

Siin oli mun ihana kirjotukseni.
sori mut en jaksa.

Oon alkanu ajatella jotenki positiivisemmin.En jaksa enää olla masentunut tai surullinen,miten sen nyt ottaakin.Sillon ku mun elämäs oli Se Yks ni sillo olin masentunut ja tuli vähän ongelmia..enpä tiiä miksi niin tein,mutta joku oli vialla.Sitten kun Se Yks tippui pois mun maailmastani niin jotain mussa muuttus.Nykyään oon iloinen.Elämä on sitten niin ihanaa.Mutta häiritsee se ajatus että " ehkä mua ei oteta enää tosissaa jos oon ilone" En tiiä mistä ton ajatuksen oon repiny.

Kaikki on nyt selvenpää,mutta ajatukset alkaa hiukan kallistua sinne minne en enää halua.